maanantai 4. kesäkuuta 2012

Hei!

On taas jäänyt vähäseksi tämä kirjottelu, mutta minkäs teet kun ei oikeen kerkeä tuon lapsen kanssa ollessa  keskittyä muuhun kun siihen ;) On sen verran ihmeellinen otus tuo tyttö! Aamut on ihan huippuja (tai aamut ja aamut, päivät, neiti kun nukkuu AINA yli 12 päivällä), "aamuisin" aina naurattaa, en tiedä naurattaako äitin naama vai onko vaan ihana herätä siihen kun äiti nostaa väkisin sängystä ja alkaa vaihtelemaan vaippaa... Ei sen väliä, pienen vauvan kikatus on niin maailman söpöintä <3
Olivian naureskelusta, en tiedä onko se ihan normaalia vauvojen kätöstä, mutta meillä neiti nauraa ihan vääränä omalle peilikuvalleen! Ei haittaa sekään mua, se on hyvää viihdykettä, ainoo ongelma, että Olivia taitaa haluta jo koskea sitä vauvaa joka sille nauraa peilin toisella puolella ja siitä syystä pitää pitää tiukempaa otetta tytöstä, ettei nokita peiliä pikku naamallaan... Saattais tulla pipi... Tokikaan ei Olivia taida olla mikään herkkis, että pienimmästä kolahduksesta saa kipeää, tunnustan, että kerran imettäessä Oliviaa ja itse yli väsyneenä multa lipes mun puhelin kädestä ja tipahti suoraan Olivian päähän. Olin aivan paniikissa apua apua, nyt tämä tyttö sai kipiää ja puhaltelin ja pyytelin anteeksi, mutta arvakkaa mitä. Neiti lutkutti vaan onnellisena tissiä eikä vissiin edes huomannu minkään kolahtavan päähän!! Omituista. 


Eilen käytiin serkun valmistujais juhlissa, poitsu valmistui vahtikonemestariksi. Aika huippua! Toinen serkku on nyt laivakokki ja tämä "laivan moottorin korjaaja"! Hieman masentavaa sinänsä ku ajattelee omaa koulutusta. Kävin 2 vuotta ammattikoulussa ja opiskelin auto-/varaosamyyjäksi. Ei musta siihen ollut joten lopetin!!??! MIKSI?? En tiedä, olin vielä niin "nuori ja tyhmä". Noh, opinto-ohjaaja sanoi mulle siellä, että mä en saa lopettaa kouluja ja hommas mut toiselle alalle. Pintakäsittely puolelle, eli musta olis tullu joku maalari. LOPETIN SENKIN! Huoh. Sitte mä täytinki 18-vuotta. Seurustelin hulttio pojan kanssa (tämän pojan vuosi en saanut niitä koulujakaan käytyä) ja sitten silloisen poikaystävän äiti joutui sairaalaan ja menehtyi aivoverenvuotoon. Poikaystävä masentui aivan täysin, rupesi ryyppäämään ja annoin periksi ja annoin tilata mun nimiin pikavippejä, että saa kaljaa ja vetää pään täyteen. Sitten niitä laskuja alkoi tulemaan enemmän ja tajusin, että pikavippejä on otettu mun nimiin SALAA multa. Silloin työtön, ilman opiskelupaikkaa. Millä mä saan mitään laskuja maksettua? Se mun poikaystävä ei myöskään käynyt töissä ja koskaan ei oo päivää kauempaa edes töitä tehnyt, saatika mitään muutakaan joten turha kuvitellakkaan että hän olis saanu maksettua mitään niistä laskuista. Nyt tänä päivänä mun luottotiedot on menny ja elämä on hankalaa ja vaikeaa ilman luottotietoja. Se masentaa mua joka päivä. Mulla on puhelin pikkuveljen nimissä, koska edes sitä en saa itselle, asunnon OSTO on ihan mahdotonta, koska pankista ei saa minkään moisia lainoja. Vuoksauskin on hankalaa, kun suurin osa asuntonsa vuokraavista asettaa ehdoksi "tarkistetaan hakijan luottotiedot". Että tällasta. Ihan suoraan sanottuna. Mä kadun sitä päivää kun menin niihin bileisiin ja tutustuin/ihastuin tuohon poikaan jonka takia mun koko elämä on ihan "pilalla". Noh, kasvoin henkisesti ja syksyllä 2009 mä sitten tajusin että ei tämä VOI enään jatkua. Sanoin sille pojalle, että en enään pysty. En enään tykännyt siitä samalla tavalla kun ennen. Se oli enään sellasta kaveripohjaista tykkäämistä. Oikeastaan olin kesästä asti ajatellut tulevaisuutta, mitä jos mä jatkan tässä suhteessa vielä, musta tulee itsestä alkoholisti/sossupummi jne. Mä pysyin siinä suhteessa maaliskuussa menehtyneen äidin takia. Se naikkonen tuli mulle tosi rakkaaksi silloin meidän suhteen alkuaikoina jolloin me oltiin molemmat vielä alaikäisiä. Tästä tulikin mieleen, pitäis käydä "ex-anopin" haudalla taas. Vaikka me ei enään seurustella, mulla on edelleen sellainen "tunneside", että en mä voi unohtaa täysin, kun mä pidin tuon poijjan päätä pystyssä, että jaksaa elää sen päivän ilman äitiä. Tuin ja olin siinä vierellä joka hetken. Eron jälkeen, en pystynyt päästämään kunnolla irti. Kävin viettämässä vielä viimeisiä öitä yhdessä sielä ja olin siinä. Sitten mä tutustuin tähän mun nykyiseen poikkikseen! (Oikeastihan me tutustuttiin jo silloin 2009 kesällä, jolloin mä olin jo päättänyt pistää mun ja silloisen suhteen poikki. Mutta sitten me ei enään nähty ennen kun vasta syksyllä 2009) Ihastuin tähän nykyiseen aika hitaasti. Meillä oli suhdetta kauan, ennen ku me alettiin virallisesti seurustelemaan. Syksy meni kaverin kanssa ryypätessä ja Onnelassa (silloinen yökerho, nykään Komia) bailatessa. Elämä oli muutenkin vähä rietasta siihen aikoihin. Täytin 19v joulukuussa ja mun syntymäpäivää edeltävänä päivänä, meillä oli tämän nykyisen parisuhteen kanssa sellainen "herkkä hetki" kaukana mettätiellä hienossa Audi A4sessa :D Noh, siitä se sitten alkoi ja alettiin tammikuussa sitten virallisesti olemaan yhdessä. Koska mulla oli se rietas vaihde vielä päällä (kaverin Onnelareissujen takia) enkä jotenkin osannut jarruttaa, ajoin meidän parisuhdetta tahallaan karille, eli petin tuota ukkoa, ihan suoraan sanottuna. Samoin tokikin teki hän mulle. Sitte joskus helmi-/maaliskuussa(?) olin jo ihan täysin yhden miehen naikkonen kaikki meni ihan huippu hienosti. Kunnes tuli kesä ja mä "hairaannuin" poikaystävän työpaikan portsarin kanssa sänkyyn. Mua hävetti (hävettää edelleen, mutta oon päässy yli) niin paljon, etten uskaltanut myöntää sitä kenellekkään. Mä pimitin sitä kaikilta, kunnes sitten se portsari kertoi toiselle ja se toiselle ja sitten se kantautui mun miehen korviin ja siitä se soppa sitte alkoi. En myöntänyt mitään, ennen kun oli pakko... Mua itketti ihan hirveesti, koska tykkäsin hurjasti tästä mun nykyisestä ja halusin olla sen kanssa. Noh. Me erottiin. Se oli ihan oikein mulle. rukoilin koko viikonlopun (se oli perjantai kun mut jätti) että se antais mulle anteeksi ja että se ei enään ikinä tuu toistumaan. Jotenkin sain ylipuhuttua tuon miehen ja se sanoi että okei kokeillaan. Ja toden totta, oon ollu "yksiavoinen" sen jälkeen, vaikka sitten taas toinen osapuoli ei ollutkaan niin. 2011 maaliskuussa, medän yhteinen kaveri tuli raskaaksi ja alkoi sanoa nykyistä sen lapsen isäksi!?!? "VITUN HORO" mä sanoin/ajattelin, KUMMASTAKIN. Se oli mun elämän hirvein ajatus; seurustelen miehen kanssa, rakastan sitä ja sitten se nussii jonku toisen naisen paksuksi (ja mua ei saa kirveelläkään siitettyä kun ei oltu käytetty ehkäisyä ollenkaan). Se oli ihan kamalaa. Sitte se nainen teki abortin!! Ok.. (Eihän se mukula edes ollu tuon mun miehen, vaan se oli yhden toisen miehen.) Mutta mulle ei vittuilla. Sanoin että se on sitte siinä jos se mukula on sen. Me alettiin tappelemaan ja meillä oli ihan kamala jakso meidän suhteessa. Erottiin. Mätkittiin toisiamme minkä kerittiin. Sitte rauhottu, aivan yhtäkkiä. Muutettiin ja kerettiin asumaan 2kk tässä kun heinäkuussa sainki tietää että oon raskaana. Ja tässä sitä ollaan. Onnellisesti parisuhteessa, vauva ja koti (pitäis vaan alkaa ettimään isompaa asuntoa nyt) <3 (ja KAIKKI tämä avautuminen koska eilen oli serkun valmistumis pippalot!!!??? :D)

Tästä mun PITI puhua, nimittäin Olivian rokotuksista.
31.05.2012 käytiin Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksessa osallistumassa rokotetutkimukseen. Saatiin ihan hurjan paljon lappuja ja lippuja ja piti allekirjottaa kaiken maailman laput ja liput. "Laput ja liput ja laput ja liput"... Tyhjeniköhän mun pää tuon avautumisen takia...?
No siis joo, sitten rokotettiin ja sitten Olivialla nousi lämmöt vähän ja oli pikkuisen ärtynyt, mutta siinä se. Vasempaan jalkaan pistetty piikki punotti 3mm ja seuraavana päivänä 1mm ja nyt ei enään yhtään. Tuntuu hieman, että ihmiset katsoo kieroon ku osallistutaan ROKOTETUTKIMUKSEEN. Mutta eihän se mikään kamala juttu ole loppujen lopuksi. Tuo rokote on kätössä monessa muussa maassa, Suomeen vasta testataan, siinä on normi rokotteen lisäksi b-hepatiitti rokote. Eli se ei poikkea "normaalista" rokotteesta paljoakaan.
Kopsasin rokotetutkimuksen sivuilta "Rokotetutkimuksen tutkimat rokotteet".
En tunne itteäni ollenkaan huonoksi äidiksi, että pistän tyttäreni johonkin tutkimukseen, päinvastoin, rokotetutkimuksessa annettava 13tehoinen on jo pelkästään luvuissakin parempi kun neuvoloissa annettava 10tehoinen rokote. Tuosta alhaalta sitten vaan lukemaan rokotetutkimuksesta lisää ;)

Vesirokkorokote




Pitihän mamman nyt kuvata ensimmäiset laastarit!
Vasemmassa reidessä oleva Nasu-laastari


Oikeassa reidessä oleva Nalle Puh-laastari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lilypie First Birthday tickers