sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Sydän

Miltä tuntuu kun oman lapsen näkee ihan ensimmäisen kerran? Miltä se oma lapsi tuntuu sylissä? Voiko se rakkauden tunne kasvaa, mikä oli vauvaa odottaessa? Kuinka kauan sitä voisi vain tuijotella omaa luomustaan?


Rakas tyttäremme syntyi 28.3.2012 klo 04.41
4048g, 51cm


En keksi mitään parempaa sanottavaa; mä olen onnellinen! Mä olen niin onnellinen, että tätä mun fiilistä ei voi mikään viedä pois!
Yllä oleviin kysymyksiin; 9kk odotus, n.15h synnytys(tuskaisin 1h21min ponnistusvaihe), kaikki ne kivut, se turhautuneisuuden tunne kun mitään ei tapahdu(odotuksen loppuvaiheissa, että ponnistusvaiheessa), se pelko kivuista, kaikki se jännitys ja muu kakka. Ne unohtui siinä sekunissa, kun se punainen limainen ja verinen möhkäle tuli pihalle. Itkin onnesta. Tärisin ja itkin, "Kumpi se on? Kumpi se on?" huusin. "Tyttö". Parahdin itkemään enemmän, voiko enempää itkeä onnesta? Voi! Mä olin maailman onnellisin tyttö! Kun mä vihdoin ja viimein sain tytön syliin, olo oli huojentunut. Pystyin rauhoittumaan. Onko mitään noin kaunista? Ei. Mun tytär on kauniimpaa kuin saapuva kesä, ensi lumi. Mikään mitä oon aina pitänyt kauniina, ei ole enään yhtään niin kaunista.
Nyt 3 vuorokautta myöhemmin, tytön nukkuessa isänsä kanssa, saan aikaiseksi purkaa hieman tunteita. Tämä rakkaus, tätä on niin hurjasti, että siitä riittäisi koko maailmalle, kaikille surullisille. Mutta mä pidän kaiken rakkauden itselläni, sen verran itsekäs olen.
<3
Eilen, perjaintaina 30.3 saatiin lupa lähteä kotiin. Tyttö on aivan täydellinen! Kotona, ollaan jotenkin tutustuttu paremmin. Ei ole hoitajia kyttäämässä, kuinka mä imetän tai vaihdanko vaipan oikein. Täällä saan rennosti vähän mokaillakkin ilman, että mun tarvittis hävetä itseäni, kuinka "huono" olen vauvojen kanssa. Eihän ne siellä varmasti sitä ajattele. Kotona isäkin saa/pystyy osallistumaan vauvan hoitoon paremmin. Harmikseen vaan, töissä pitää olla koko päivän. Tänäänkin iskällä 13h päivä... :( 

Synnytyksestä.
Kerroinkin edellisessä blogitekstissä supistuksista, mitkä alkoivat sillä sisätutkimuksella. Niitä tuli siihen asti, kun mentiin nukkumaan illalla. Ennen nukkumaan menoa vessakäynnillä, mulla tuli todella paljon semmoista veristä limaa, mutta supistuksia ei tullut sen enempää sitten, että olisi tarvinnu sairaalaan lähteä. Yöllä sitten heräsin 04.00 aikoihin ihan kamalaan supistukseen ja niitä tuli sitten harvakseltaan. 06.00 aikaan ne alkoi tulemaan taas aika säännöllisin välein. 5-10min. Loppuivat sitten olemasta säännöllisiä siinä joskus 09.00-10.00 ja sitten niitä tuli taas 20-50min välein. 12.00 jälkeen ne taas alkoi tulemaan suht. säännöllisesti. (Koko ajan/joka supistuksella, kivut koveni) Menin käymään kuumassa suihkussa, missä supistukset sitten helpotti. Kun suihkusta pääsin pois, supistuksia alkoi tulemaan kunnolla. Kello oli jotain 16.00-17.00 kun lähdettiin käymään isin työpaikalla kahvilla. (Puhuin juuri tätini kanssa ja sanoin sille, että mennähän nytte niin jos se vaikka vauhdittais supistuksia, ja minkäs tekikään)
Päästiin kahville, supistukset oli jo niin kovat, että mä tein aivan "kuolemaa" siinä. Join kaakaon ja kahvin ja vesilasinki taisin ottaa. Kipu oli niin hirvittävä, että mä rupesin itkemään kun mua alkoi pelottamaan niin paljon ja meinas tulla pienen pieni paniikki päälle. Lähdettiin n. klo 18.30 käymään kotona hakemassa neuvolakortti ja siitä sairaalalle missä oltiin 18.50.
Ne laittoivat mut käyrille, missä kattottiin vauvan sykettä ja supistuksien väliä ja määrää. No niitä supistuksia alkoi sitte piirtymään noin minuutin välein ja ne alkoi olemaan jo ihan sairaan kovia ja kipeitä. Siinä makasin ja toivoin salaa, että mulle annettaisiin jo jotain särkylääkettä kun aivan silmissä sumeni kivun takia. Hetken meni niin siihen tuli sitten joku hoitsu ja kyselikin jotain, mutta en mä enään muista, että mitä, kun mä siinä niin tuskissani yritin sinnitellä kipujen kanssa. Tuossa vaiheessa tais alkaa tärisemään joka paikka. Ei kylmästä, vaan kivusta.
No se sanoi mulle, että pitää ottaa housut pois ja se tarkastaa miltä siellä vaikuttaa.
4cm auki, elikkä "Otahan kaikki vaatteet pois niin saat täältä uudet" ja niin vaan oltiinkin menossa synnyttämään. (Sain ne vaatteet. Hitsit että on muuten seksikkäät, varsinki alkkarit ja sukat :D)

Tuosta hetkestä, se paniikki katosi. Enään mä en ajatellut sitä, että pian sattuu, vaan ajattelin, että pian mä pääsen eroon kaikista tuskista.
Lähdettiin kävelemään synnytyshuoneeseen. Se oli varsin viihtyisä huone, vaikka siellä olikin paljon laitteita ja johtoja ja vaikka mitä. Painelin siitä sitte sängylle ja taas mut pistettiin käyrille ja annettiin ilokaasunaamari ja sitä sain hengitellä. Tuosta hetkestä eteenpäin, kivut oli jo niin kovat, että muistikuvat on hatarat. Kokeilin "vaihtoehtoisia kivunlievityksiä" eli jumppapalloa ja riisipussia selässä. Niistä ei ollut hirveästi apua.
Joskus 22.00 aikoihin tuli lääkäri-setä ja puhkoi kalvot. Lapsivettä valui ihan kamalia määriä siihen pöydälle. Jossain vaiheessa sitä valui ihan mun niskaan asti, kun kyljelläni makasin. Monta kertaa kätilö joutui vaihtamaan sänkyyn aluset kun vesiä vaan loraji niinku hanaa olis pitäny päällä. Sitte noin tunti tuosta eteenpäin, ilokaasusta ei ollut enään mitään apua ja mulle ruvettiin tuomaan epiduraalia. Sen jälkeen kun epiduraali alkoi vaikuttamaan, tuntu niinkun olis taivaaseen olis päässy. Laittoi se kätilö myös oksitosiinia tippumaan, mikä aiheuttaa supistuksia. Kaikki kivut lakkas ja olo oli erittäin seesteinen. Sitten vaan odoteltiin.
(Mulla oli koko aika hirvittävä jano ja pyytelin vettä koko ajan)
En ollut edennyt ku 5cm auki. Mutta sitten kun eka epiduraali vaikutus alkoi lakata ja toinen laitettiin niin sitten ihan muutaman kymmenen minuutin päästä, olin koko 10cm auki. Epiduraali ei enään auttanut ja supistukset oli ihan järkyttävät. Kello oli jotain 02.00 kun alkoi ponnistus. Ponnistelin ja ponnistelin, huusin ja itkin ja huusin ja ponnistin niin, että hampaat meinas katketa suusta. Ponnistusvaiheen loppupuolella, mä en enään yksinkertaisesti jaksanu enään ku sattui niin kovaa. Sitten ponnistusvaiheen loppupuolella mulle tuotiin joku kohdunkaulapuudute (joku pudendaali sen nimi kai oli) ja voi elämä, niinkun olis TAAS päässy taivaaseen. Alapäässä ei tuntunu enään mitään. Ei supistuksen supistusta. Ne myös loppui n.5min ajaksi ja sain kerättyä voimia loppurutistukseen. Kun tunsin ekan supistuksen ja rupesin ponnistamaan, en tiennyt teenkö sitä edes oikein, mutta kätilön kannustavat huudot sai mut jatkamaan samalla lailla. Ponnistin ihan hulluna, koska alapäässä ei tuntunu miltään ja halusin vauvan äkkiä pihalle, ettei vaan se puudute kerkeä loppumaan.
Ponnistusvaihe kesti kaiken kaikkiaan 1h 21min.
Tyttö tuli maailmaan klo 04.41.
Oma rakas pieni pallero <3
Mä en ole koskaan itkenyt onnesta noin vuolaasti. Se tunne oli ihan uskomaton. Kuulin puolella korvalla kun kätilö plus jotku kaks muuta jossain vaiheessa huoneeseen saapunutta naista ihmetteli tytön kokoa, että kuinka suuri se oli ja kuinka reipas mä olin kun sain sen noinkin hyvin pihalle. Olin kyllä kieltämättä hiukan ylpeä ittestäni, en olis 1h taakse päin uskonut, että mä saan punnattua tyttöä pihalle. Aivan maailman paras hetki, oli se kun mä sain mun pienen tyttöni rinnalle, ja kun se itki, se oli kaunein ääni mitä mä olen koskaan kuullut. Aivan äärettömän ihana!
(Täytyy kyllä myöntää, että tämä mamma on erittäin hehkeän näköinen tuossa kuvassa ;D)

Vaikka se sattui, ja vaikka mun alakerta on kipeä, en peruisi mitään. Mä olen saanut aikaseksi jotain maailman ihaninta ja kauneinta. Ei voi sanoa muuta. 



"Oman lapsen, pienen linnun
kannoit alla sydämen.
Nyt on onni täydellinen,
syliisi saat ottaa sen.
Tunnet käden, pienen, hennon,
tunnet posken pehmeän.
Voisiko olla kauniimpaa
kuin alku uuden elämän."




Rakkain terveisin Mamma2012

1 kommentti:

  1. Vauvantuoksuisia päiviä, Camilla <3 Kukaan ei tuomitse sua äitinä, sillä jokainen äiti on ainutkertainen ja paras mahdollinen omalle lapselleen...kukaan ei ole valmis ensimmäisen lapsen synnyttyä, ei edes sittenkään, ku niitä on jo monta...oppia se on koko tämä elämä <3 Tsemppiä <3

    VastaaPoista

Lilypie First Birthday tickers