torstai 15. maaliskuuta 2012

Moikka vaan

Toukkisminipallero <3
Unohdin viimetekstissä mainita vauvan sykkeestä, oli meinaan korkein koskaan neuvolassa mitattu; 158, aina se on ollut jotain 120-130-140. Toukkis on muutenkin ollut viime neuvola käynneillä tosi liikkuvainen ja potkinu neuvolatätejä mielellään (kyllä mäkin potkisin jos mun pikku yksiötäni joku ronklais jatkuvasti ;P)

Ei auttanu saunominen sitten mitään, pieniä menkkamaisia vihlaisuja tuntu alavattas, mutta ne loppui sitten yhtä nopeasti ku tulikin ja kohtu oli kova niinku harjoitus-supistuksen aikana.. Eli, nyt on kaikki konstit kokeiltu ja mitään ei tapahdu, joten anti olla. Mä jatkan normaalia elämää ja pikkunen syntyy sitte ku siltä siitä tuntuu. (Eli toisin sanoen menee yliaikaseksi ja joudutaan käynnistämään lääkkeillä ja sitten on kuulemman vielä kipeämmät supistukset ku luomusupistukset...) Oon myös alkanu miettimään, mitä jos mulla ei tulekkaan ollenkaan mitään "kipeitä supistuksia" ja sitten en tajua lähteä sairaalaan ja synnytän kotona epähygienisesti, ilman lääkäreitä ja/tai miestäni tai yhtään mitään ja meidän kissat... Okei yäk, nyt loppu.
On kyllä nyt alkanut hieman jo pelottamaan tuo synnytys.. Eilen mä keksin hyvän vertauskohteen, että miltä musta tuntuu. Ihan sama tunne kun odottaa vuoristoradas tms. laitteessa sitä että se lähtee liikkeelle. Vattan pohjas muljahtelee joka kerta kun miettii sitä kipua. Sitten se kipu ei oikeastaan olekkaan loppujen lopuksi niin hirvittävän suuri, vaan se saa vielä sekavamman olon kun miettii sitä, että onko musta kasvattamaan lasta? Pystynkö mä antamaan sille niin hyvän elämän kun mä toivoisin sen saavan? Mietin myös, että miltä se tuntuu pitää OMAA lasta sylissä, tuota, mitä on kantanu mahassa 9kk ja jännittänyt alussa sitä, että kestääkö raskaus, ei uskaltanut puhua ääneen koko asiasta, sitten jännitti sitä rakenneultraa niin kauheasti, että mitä jos sieltä löytyykin jotain poikkeavaa ja joutuu tekemään jotain valintoja... Kaikki tuo tuntuu todella kaukaiselta nyt kun enään odottaa sitä, miltä meidän pikkunen rakkauspakkaus edes näyttää. (Maailman kaunein otushan se varmasti on, mutta silti)

Tuntuu, että mä kirjotan tänne aina sillion kun mä oon jättäny siivoamatta ja keittiö näyttää siltä niinku täällä ei kukaan siivoisi koskaan vaan jättää kaikki tekemättä. Samalta täällä näyttää kyllä joka paikassa muutenkin, siitä on varmaan viikko kun täällä on viikmeksi kukaan imuroinu, ja siltä se tosiaan näyttääkin. Matot on ihan valkosissa karvoissa ja pienissä murusissa ja kaikessa muussa tyhmässä pölyssä ja kakkassa, papereita, mainoksia yms lehtiä alkaa olemaan pöydät ja paikat täynnä ja tadaaaaa pyykkivuori on jo yllättävän suuri ja se alkaa jo hiukan ahdistamaan. Tuossa facebookin selasin nopeasti ja vauvafoorumit luin ja tätä sitten rupesin kirjottamaan, taidan näiden jälkeen pistää taas tohinaksi ja siivota oikeen kiiltäväksi joka paikan ja viettää tänään lepopäivää illalla, telkkaria vahdatessa ittekseni kun mies menee taas illaksi töihin.
-Oon ollu vaihteeksi taas yllättävän hyvällä tuulella pitkän aikaa ihan vaan sen takia, että herralla on ollut vapaata enemmän ku se yks päivä kahteen viikkoon. Se oli kyllä todella masentavaa. Nyt kun sillä oli se viikonloppu vapaa ja nyt oli vapaata ja kaikkea, niin tuntuu, että meidän rakkauselämäkin oikein kukoistaa. Enään mulla ei ole niin yksinäinen olo ku tuossa jokunen kuukausi taakse päin, kun mä istuin kotona yksin ja itkeskelin sitä kun mä olen niin ällöttävä ja inhottava ja kukaan ei halua nähdä mua ja sen takia mieskin on vaan töissä ja tekee kahta työvuoroa päivässä. ONNEKSI tuo meni ohi, se oli tosi raastavaa itsellekkin...

No nyt meen ahertamaan; pyykkikone päälle, tiskit pesuun ja lattiat pesuun--->


Rakkkkkkkain terveisin Mamma2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lilypie First Birthday tickers